Entisiä opettajia

Uskonnonopettaja Untamo Kosken kohtalot sotilaspappina

Rellun entisten oppilaiden yhdistyksen entinen puheenjohtaja, emeritus professori, kamarineuvos Matti Parjanen on hiljattain julkaissut teoksen ”Marskin ritari Paavo Koli, itseään käskenyt mies” (295 s. Tampere University Press, 2009). Se on Tampereen nykymuotoisen yliopiston perustajan elämäkerran ensimmäinen osa, joka käsittelee erityisesti sota-aikaa. Sotasankari, rehtori Koli (1921 - 1969) oli 1960-luvulla eräs tunnetuimpia tamperelaisia, mutta hänen elämänsä päättyi traagisesti vain 47-vuotiaana. Myös hänen poikansa Pekka Koli kävi 60-luvulla Rellua. Hänen elämänsä päättyi 30-vuotiaana.

Rellulaisia kiinnostaa kirjassa erityisesti kertomukset entisestä Rellun uskonnonopettajasta Untamo Koskesta (1915 - 2006). Hän oli sotilaspastori, joka joutui pioneerivänrikki Paavo Kolin kanssa jatkosotamme verisimpiin taisteluihin Kiestingissä, Vienan Karjalassa heti sodan alkukuukausina. Sotilaspapin tehtävä sodassa oli moraalisesti ja psyykkisesti hyvin raskas. Suomalaiset joukot joutuivat kohti Muurmannin rataa edetessään saksalaisten aseveljien epäonnistumisten vuoksi kolmiviikkoiseen mottiin. Se on jäänyt maamme sotahistorian ikävimpiin tapahtumiin, koska sodan johtajat eivät sallineet joukkojemme etenemistä eivätkä perääntymistä. Siitä oli seurauksena valtavat kaatuneiden ja haavoittuneiden määrät ahdistavassa motissa keskellä vetisiä suomaastoja

Untamo Koski joutui hautaamaan 66 suomalalaisen sotilaan mätänevät ruumiit elokuun lämmössä Kiestingin radan hiekkapenkkaan. Onneksi hän merkitsi ruudulliselle paperille tarkkaan haudattujen sijainnit sekä tuntolevyjen numerot. Ja onneksi hän lähetti tämän paperilapun taaksepäin esikuntaan, jolloin siitä jäi rauhanajan jälkipolville tarkat dokumentit. Vain pari kuukautta tämän jälkeen Koski haavoittui vakavasti. Vihollisen srapnellin sirpale tunkeutuu hänen niskaansa ja kitalakeen. Hän haavoittuu myös käteen ja jalkaan. Siihen päättyi sotilaspastorin sota.

Untamo Koski kertoo kirjoittajalle Kaupin sotainvalidien Veljeskodissa vuonna 2000, miten niukasti hän rohkeni sodan jälkeen kertoa toipumistarinaansa. 65 prosentin invalidi Kosken onni oli nimittäin päästä saksalaisten vain harvoille tarjoamaan kuntoutuslomaan Saksan ja Itävallan mahtavissa alppimaisemissa. Hän sai osallistua neljän kuukauden retkiin Keski-Euroopan hoitolaitoksiin, joissa Suomen vähäruokaisen näköisiä korpikansan sotainvalideja pidettiin erikoisvieraina, osittain propagandamielessä.

Untamo Koski ei pahan aivovammansa vuoksi voinut enää sodan jälkeen toimia pappina, mutta hän sai lehtorin viran suuressa poikakoulussa Tampereella, Rellussa. Kirjoittaja Matti Parjanen kuvaa kouluaan ”kovakouraiseksi, mutta hyvämaineiseksi”. ”Unski”, joksi lyseon pojat Koskea kutsuivat, toimi Parjasen luokanvalvojana 1950-luvulla ja vieläpä rippi-isänäkin. Tuohon aikaan eivät koulupojat paljoakaan panneet painoa opettajansa ankarille sotakokemuksille. Eikä sirpaleitten repimää karheaa ääntäkään osattu arvostaa.

Sotilaspappi Koski on jäänyt sotahistoriaan merkittävänä henkilönä nimenomaan sodassa jälkeensä jättäneiden muistiinpanojen vuoksi. Vanhan vihollismaan romahdettua, alkoivat uudet tuulet puhaltaa myös suomalaisten sotilaiden entisillä taistelupaikoilla. Niinpä Unski sai vihdoinkin vuonna 1994 luvan lähteä etsimään Kiestingin radan varresta paikkaa, mihin hän oli 66 kaatunutta asetoveriaan haudannut. Haudat löydettiin ja pian Vartiuksen raja-aseman pihalla seisoi kymmenittäin pieniksi kutistuneita valkoisia ruumisarkkuja, joita suomalaiset sotilaat lähtivät saattamaan kohti Kajaanin kirkkoa ja monien pitäjien kotimultia. Parjanen kirjoittaa: ”150 kilometrin matkalla rajalta Kajaaniin pitkin Lentiiran tietä oli asettunut sadoittain kyläläisiä, jotka halusivat olla saattamassa näitä sotasankareita heidän viimeisellä kotimatkallaan. Maitolaitureilla istuskeli odottamassa vanhoja miehiä, jotka hiljaisen autokolonnan ohittaessa nousivat seisomaan ja paljastivat päänsä. Monet heistä olivat sotaveteraaneja, jotka olivat onnekkaina selviytyneet elävinä samoista Vienan taisteluista.. He jos ketkä ymmärsivät havuilla lepäävien pienten arkkujen merkityksen ja sanoman.” Pojat pääsivät vihdoin kotiin.

Untamo Koski kuoli 91-vuotiaana vuonna 2006, mutta sitä ennen hänen murheellisena tehtävänään oli ollut siunata haudan lepoon kaksi vaimoaan ja kolme nuorena kuollutta lastaan.