Toiminta

 Tampereen Lyseon entiset oppilaat ry. järjestää kaksi kertaa vuodessa tapaamisen, jossa pidetään yhdistyksen kevät- ja syyskokous. Kokousten lisäksi tapaamisissa kuullaan tamperelaisia vaikuttajia - usein entisiä rellulaisia - mielenkiintoisien aiheiden parissa. Esiintyjinä ovat aiemmin olleet mm. kaupunginvaltuutettu Harri Airaksinen sekä ortopedi Markku Härkönen. Säännöllisten tapaamisten lisäksi yhdistys osallistuu yhdessä koulun kanssa juhlien järjestämiseen, viimeisimpänä suuret 125-vuotisjuhlat.

 

Rellulaisista on koottu kattava matrikkeli, jonka tilaamisesta saat lisätietoja täältä.